Olen viimeaikoina päässyt työni puolesta päässyt tutustumaan nuorisotyöttömyyteen ja nuorten syrjäytymiseen. Suomessa on 90 000 kortistossa tai, mikä pahempaa, sen ulottumattomissa olevaa nuorta. 20 prosenttia alle 29-vuotiaista on työttömänä tai ilman koulutuspaikkaa. Selitysmalleja kehitykseen on useita ja jokainen voi valita mieleisensä. Selityksiä yhdistää ankara peiliin katsominen, ja johtopäätöksissä vilisevät termit työn tuottavuusindeksi ja kansallinen kilpailukyky.
Ratkaisuksi ehdotetaan usein veron alennusta ja alennusta työnantajamaksuihin, joiden työllistävät vaikutukset ovat pitkälti kyseenalaistettu. Esimerkiksi viime hallitus möi kansalle kautensa kahdeksan miljardin veronalennukset niiden vielä hämäränpeitossa olevien työllisyysvaikutusten varjolla. Rahat menivät osakkeenomistajien liiveihin. Kuriositeettinä kahdeksan miljardia on sattumoisin myös Suomen kestävyysvajeen määrä tällä hetkellä.
Takaisin aiheeseen. Suomen väestö vanhenee ennätystahtia. Voisi kuvitella, että elinkeinoelämä suorastaan kahmisi nuoria töihin. Luulisi, että jokainen kasvuhakuinen yritys haluaisi turvata osaavan työvoiman tulevaisuudessa ajatellen, että nuoriso on hupeneva luonnonvara työmarkkinoilla. Tilastoihin perehtymättä voisi luulla, että nuorisotyöttömyys olisi nolla häämöttävän eläköitymisaallon vuoksi.
Kuuntelin tällä viikolla nuorisotakuuseminaarissa nuorehkoa konepajateollisuuden perheyrittäjää herkällä korvalla. Ymmärsin hänen puheestaan, että nuoria ei kannata tässä taloustilanteessa palkata, koska työteho ei ole suhteessa palkkakustannuksiin. Liian kallista ja tuottavuus huono, yrittäjä totesi. Tämän lisäksi nykyajan kasvatit arvostavat työtä enemmän kuin työnantajaa: Uskollisuus patruunaa kohtaan on pienentynyt suuriin ikäluokkiin verrattuna. Uskoin silloin ja uskon nyt, että näin asiat ovat. Ei silti poistu se fakta, että sisäänajettu työvoima on kiven alla vuonna 2030.
Väestön vanhenemisesta, työtuntien vähenemisestä ja työmoraalin muutoksesta huolimatta elintasomme täysin määrittelevä työntuottavuus on noussut tasaisen varmasti OECD:n tilastojen mukaan 1970- luvulta tähän päivään vuoden 2009 pienoista pudotusta lukuun ottamatta. Tämä on ihmeellistä, miksi pitkänajan trendi on eriarvoisuutta lisäävässä politiikassa, vaikka jaettavissa oleva kansantalouden kakku kasvaa koko ajan? Eihän tämän näin pitänyt mennä.
Ajattelen usein, että syy ei ole poliitikoissa, työntekijöissä tai etenkään yrittäjissä. Yrittäjät tekevät kaikkien muiden toimijoiden tapaan työtä siinä ympäristössä, missä he kulloinkin ovat. Yrittäjälläkin on kuitenkin työnantaja, ja se on tulos eli kasvu. Se taas riippuu kysynnästä, jolla on läheinen suhde kuluttajien käyttäytymiseen. Kuluttajat taas toimivat käytettävissä olevien varojen rajaamassa kehyksessä. Ympyrä sulkeutuu, kun ihminen kuluttaa, ja raha palaa takaisin kiertokulkuun siten, että osalla maksetaan työntekijän palkka ja osa talletetaan tulevaisuuden investointeja varten tai huomioidaan osakkeenomistajia.
Käytännössä yrityksen arvopaperiarvo on moninkertainen sen todelliseen arvoon nähden ja kiinteässä riippuvuussuhteessa alan yleiseen suhdannevaihteluun. Arvopaperiarvon määrittelevät sijoittajat markkinoilla ostaessaan ja myydessään, kauppaa tehdään suorien sijoitusten lisäksi räjähdysmäisesti kasvaneessa määrin johdannaisilla.
Luin Kauppalehdestä, että kauppa on suurimmaksi (n.70%) osaksi automatisoitua, eli tietokoneet monimutkaisine ohjelmistoineen tekevät kauppaa siten, että ihmisen osuus on hyvin pieni, suunnittelua lukuun ottamatta. Toinen tunnusomainen piirre markkinoille on, että kaupankäyntiä tekevät pääasiassa Deutche Bankin, Barclays Capitalin ja Goldman Sachsin kaltaisen jättiläismäisen suuret toimijat.
Sijoittajat voittajat tai häviävät riippuen siitä, osaavatko he tulkita näiden jättiläisten liikkeitä ja arvostuksia. Jättiläisten monimutkaiset, tehokkaat ja viimeisintä google-ajan teknologiaa hyödyntävät kaupankäyntikoneet ostavat halvalla ja myyvät kalliilla. Sijoitustoiminnan periaatteen tiivisti David Rothschild sanoessaan, että oikea aika ostaa on kun veri virtaa kadulla. Toiminnan brutaaliutta voi katsella esimerkiksi Ateenassa ilta-aikaan, korkean nuorisotyöttömyyden Kotkassa tai lasten- ja naistenturvakodissa Turussa.
Nämä jättiläiset määrittelevät osakkeen hinnan, mikä taas määrittää yrityksen arvon. Irtisanomiset johtuvat lähes aina tuotannollis- taloudellisista syistä, eli syy on yhtiön arvostuksen alenemisesta sijoittajien silmissä. Keitä nämä sijoittajat ovat? Tietokoneita tai tietokonemaisesta ajattelevia ihmisiä Lontoossa, New Yorkissa ja Tokiossa.
Nuori syrjäytyy, koska järjetön järjestelmä pakottaa yrittäjän olla tekemättä tarpeellista pitkän aikavälin sijoitusta lyhyen aikavälin tuottavuusmenetysten pelossa. Ongelma on, että yrittäjä ei voi tehdä kuin sellaisia päätöksiä, jotka ovat optimaalisia meneillään olevan kvartaalin näkökulmasta.
Väitänkin, että pitkällä aikavälillä suomalaisten työntuottavuuden nousu näkyy eriarvoisuuden, pahoinvoinnin ja syrjäytymisen kasvuna myös tulevaisuudessa. Syy siihen ei ole sosiaali- tai talouspoliittinen, vaan ulkopoliittinen. Hieman kärjistäen voisi sanoa, että suomalainen osaaminen ja ahkeruus hyödyttävät vain kansainvälisten rahoituslaitosten tasetta ja niiden johtoa. En myöskään usko, että supertietokoneiden algoritmeissa on huomioitu ilmastonmuutosta tai muita ”pieniä” tulokseen vaikuttavia tekijöitä. Oleellista olisikin tiedostaa, että mikäli ylikansalliset demokraattiset rakenteet ja globaali kansalaisyhteiskunta eivät kehity, todellista määräysvaltaa inhimillisistä ja materiaalisista resursseista jatkavat reaalimaailmasta irrallaan olevat toimijat.
